Elämää, ei sen enempää. Tai vähempää. Täyttä elämää, ei tyhjää enää. Tänään tunsin taas, tunsin vaikka mitä. Tunsin iloa, varmuutta, maan huokumaa rauhaa, välillä pientä levottomuutta. Mieli pysyi kanssani, välillä hieman leijaili. Perusasiat on kunnossa. Rakastin ☺

Tähän varmaan vaikuttaa S.:n läsnäolo. S. on mun elämän tukipilari. S. on ollut kuin kallio, joka pysyy, vahva, järkähtämätön, varma, ei liian pehmeä, mutta aina olemassa, ikuinen. Joskus kallioiden länsnäoloa ei huomaa vasta kun ymmärtää, millaista lämpöä ne huokuvat, kun aurinko on laskenut. Silloin niiden päälle on hyvä jäädä hetkeksi levähtämään, kuin kissa kehräämään sitä tasaista lämpöä, jota ne lähettävät ympärilleen. S. on minulle juuri nyt tälläinen lämmön ja jatkuvuuden elementti, ystävä, joka pysyy yli kaikkien aikojen, ystävä, joka rakastaa pyyteettömästi, joka pysyy, vaikka hulluus iskisi, ystävä joka tuntee, tietää ja rakastaa.

A. ja I. Tekin olette. Voi, minä näen teidät ihanina ihmisinä. Olen niin kiitollinen, että olette olemassa. A., sinä olet ihminen, joka näet ja rakastat, olet aina ollut läsnä, avaudut, olet yhä kirkassilmäisempi ja annat tunteiden tulla, otat niistä vaarin. Kylmyys vähenee, sinusta kasvaa kokoajan kauniimpi kukkanen. Kulmien kaunein kukka.

I. Sinusta en voi sanoa paljoakaan, sillä sinä vain olet. Olet itse ymmärrys, viisaus ja rakkaus. Välillä sussa on jotain niin ihanan inhimillistä, rakastavaa, erehtyvää, ujoa ja kokeilevaa, joskus näen pienen epäilyksen häivän sun silmissäsi. Sun sydän on auki. Sinä ihmettelet, ja rakastat kehitystä ja avautuvia ihmisiä. Niin taidan rakastaa minäkin. Sä olet niin ihana. En ehdi edes kaivata sua paljoa, kun olet vain, niin lähellä ja läsnä, ja luotan niin vahvasti siihen, että olet juuri tässä nyt, kaikessa mukana, näet ja ymmärrät, vaikken sanoisi montaakaan sanaa. Sinä rohkaiset ja olet niin positiivinen ja niin toivoa täynnä, sinä olet lapsi, positiivisessa mielessä. Sinussa elää se pieni ihminen, joka haluaa nähdä ja kokea kaiken, ymmärtää kaiken, sun silmät ovat avoimet kuin lapsen. Sinä kysyt, vaikka vastaus olisi lähellä, ihan likellä. Joskus sinä epäilet, sen tekee elämän koettelemukset, mutta haluat uskoa hyvää. Niin minäkin, se meissä on yhteistä. Me ollaan peruspositiivisia, uskotaan ihmeisiin  ja rakkauteen. Voi kun tämä matka sun kanssa kestäisi pitkään, ja että me ymmärrettäisiin aina maailmaa ja ihmisyyttä toistemme kautta paremmin. Sun kanssa mun ei tarvitse pelätä, että mut ymmärrettäisiin väärin tai että mua ei ymmärrettäisi.

Inhimillisyys on mielenkiintoinen seikka. Tänään nepalilaisessa puhuttiin peloista. Pelko ohjaa liian usein meidän kaikkien elämää. Minä en halua enää pelätä, mina haluan elää ja rakastaa ilman pelkoa ja sen tuottamia rajoja ja raameja ja lisää pelkoa. Se leviää kuin kulovalkea ympäristöönsä, se tuhoaa sisältäpäin kaiken kauniin. Ihminen ei tarvitse pelkoa siinä määrin, missä määrin se sitä nykypäivänä palvelee. Elämässä riittää kärsimyksiä ilmankin pelkoja, ja kun kärsimys kohtaa ihmisen, ei pelko ihmistä pelasta vaan rakkaus ja toivo.

Usko toivo ja rakkaus.

Mielensä pahoittaminen. Luin tänään lehdestä, että mervi tai joku muu oli pahoittanut mielensä. Mielensä pahoittaminen on aktiivinen asia. Pahoittaa-verbi on aktiivi, pahoittuminen sen sijaan passiivi. Pahoittaja on tekijä, se joka pahoittaa oman mielensä, on ihminen, joka tekee valinnan, että nyt pahoitan mieleni. Pahoitettu mieli on musta. Hyvitetty mieli on valkoinen. Oman mielensä voi myös hyvittää tai pyhittää. Voi ajatella positiivisesti, voi antaa uskon toivon ja rakkauden ohjata jokaista mieleentulevaa tunnetta. Paha mieli voi olla surun, uupumuksen, epätoivon, rakkaudettomuuden, epäluottamuksen täyttämä mieli. Oman mielen pahoittaminen näillä ajatuksilla on aktiivista toimintaa. Totta kai joskus elämässä näitä tunteita on tunnettava, ja jokainen tuntee joskus pahaa mieltä. Pahaa mieltä voi kuitenkin yrittää aktiivisesti hyvittää rakastamalla ja hyväksymällä pahan mielen tunteet ja yrittämällä etsiä niille syytä, ymmärtää syytä ja rakastaa syy halinallen tavoin pehmeämmäksi, niin että menneisyyden muistijälki ei enää aiheuta pahaa mieltä.

Lisäys: Tottakai ihminen voi myös pahoittaa toisen mielen esimerkiksi kylvämällä epäluottamusta, vihaa ja pelkoa. Usein toisten mieliä pahoittavan ihmisen mieli on kuitenkin itsekin paha, pahoitettu tai itsepahoitettu.

Minun paniikkitilani tänään nousi jostain niin syvältä. Hylätyksitulemisen tunteet, rakkaudettomuus, K.:n oikut. Järki sanoi, että hätää ei ole, mutta jokin mielen muistijälki nosti esiin ruumiilliset tuntemukset. Paniikkihäiriössä mielen ahdistus tulee ruumiseen, tunteet koetaan ruumiin kautta. Egon ylisuuret odotukset, pettymykset ja epävarmuus pukeutuvat hikoilemisen, hengenahdistuksen ja sydämen hakkaamisen muotoon. Minun on nyt kuunneltava kroppaani, jotta ymmärtäisin tunteitani. Ihmisen henki on ruumiissa, kuten I. sanoi, ruumis on ihmisen hengen jatke. Minun paniikkini syyt ovat olemassa. Olen halunnut jatkaa elämääni samalla tahdilla ja samalla lailla, en ole halunnut kuunnella paniikkia, vaan olen halunnut lyödä päätäni seinään. Olen kuunnellut egoani ja kuvitellut, että se mitä ego sanoo, on totuus minusta. Sen ylisuuret epäinhimilliset vaatimukset ja odotukset todellakin haisevat. On ollut sulaa hulluutta uskoa sen syyttelyä ja huutoa. Tuntuu kuin henkipoloni olisi hyppinyt egon vaatimusten tahtiin henkihieverissä, eikä se ole osannut levähtää. Nyt se saa pursuta iloa ja riemua, kun se saa olla elävä ja luova.

Miten saisin työelämässä pidettyä nämä oppimani periaatteet? Minun mieleni pelkää, se karkaa liian suuren paineen alla. Minun mieleni lähtee karkuteille, se menee syvälle pääkopan sisään, silmät sumenevat, ja olen tyhjä. Miten saisin houkuteltua sen esiin? Todellisella rakkaudella, pelon nujertamisella, luovuudella, hyppimällä, tanssimalla, itkemällä, nauramalla, olemalla häpeilemättä. Sillä minä olen ihminen ja minulla on oikeus elää, juuri tällä paikalla juuri tässä ajassa juuri tätä elämää. Ja minulla on kunnia rakastaa ihmisyyttä ja ihmisiä, olla inhimillisyyden ja rakkauden lähettiläs. Rukoilen työelämääni vahvuutta olla tämä rakkauden lähettiläs. Rukoilen, että nyt pystyn olemaan  kiireetön kiireen keskellä, luottamaan ajan riittämiseen, Suureen Kelloon, joka tietää kaiken ajan olevan käsillä juuri silloin kun se on käsillä. Luottaa Johdatukseen, joka tietää jokaisella asialle oman aikansa.. Sillä kaikella on merkityksensä.

Miksei I. ole naimisissa, kysyi äitini. Sanoin, että ehkä siksi, jotta tapaisi minut juuri nyt.  Elämässä ei ole kiirettä, ei ole ihmisten määrittämiä oikeita aikoja mennä naimisiin, tehdä lapsia tai kuolla. On olemassa vain Suuri Johdatus, joka vie, jokainen hetki oli kansi tai pohja, jokainen hetki on merkityksellinen, ja jokaisen kärsimyksen takana on voitto. Kiitos elämästä, kiitos rakkaudesta, kiitos siitä, että juuri minä saan täällä yritellä elämää.

Muistan I, kun vastasit kysymykseeni uskostasi, että sinä haluat ottaa selvää, että mikä on tämä juttu tässä, mikä minä olen, mikä sinä olet, mikä on maailma, jotenkin tähän tapaan. Se osoittaa uskomatonta rohkeutta. Minä haluan samaa. Minä haluan luopua mun peloista ja alkaa näkemään elämän kuin suurena kokeiluna: kuinka suureen tietoisuuteen me voidaan päästä, kuinka suureksi rakkaus voikaan kasvaa, kuinka suuri voikaan olla ymmärrys elämää ja itseä kohtaan. Haluan unohtaa itseni rajat, kurottaa avaruuteen ja ihmisyyteen, tutkia meitä ja tätä asiaa nimeltä elämä. Haluan olla avoin, unohtaa kaikkia asiat, mitä pitäisi tehdä. Koska tässä elämässä ei ole “pitäisiä”. Tässä elämässä suurinta on vapaus: olemme vapaita muuttamaan suuntaa, vapaita valitsemaan rakkauden ja ymmärryksen tien. Jokaisena päivänä voi aloittaa alusta, jokaisessa hetkessä voi pyrkiä pyhyyteen, vaikka edellisessä hetkessä olisikin päästänyt mielensä pahoittumaan. Pyritään hyvittäämään ja olemaan hyviä.