Kuin taistelisi ulkomaailman vaikutuksia vastaan. Olen oivaltanut itseni uudelleen, mutta muut eivät. Muut eivät näe muutosta, eivätkä välttämättä ole juuri nyt kokeneet samaa. Tuskaista on istua töissä, paniikki iskee, epävarmuus. Kuinka voin olla tässä paljastumatta? Kuinka voin luoda ympärilleni rauhaa, kun minulla ei tässä ympäristössä ole rauhallinen olo? Kuinka kestän paineen alla?

Paine. Tuleeko tämä paine vielä sisältäni, omasta vanhasta minästäni, siitä yhteiskunnan rakentamasta pelkominästä, egosta, miksi ikinä sitä nyt kutsuisinkaan. Tuleeko paine siitä, että mun vieläkin täytyisi olla jotain muuta kuin mitä olen? Vaikka olen kauneuden ja rakkauden lähteellä, tietoisuuden portit ovat auenneet seuraavaan ulottuvuuteen, silti vanha ajatus saa minussa aikaan paniikin. Mitä jos olen sittenkin tulossa hulluksi, koska mun kokemukset tuntuvat työelämän näkökulmasta vähintäänkin turhilta, jossei haitallisilta. Kokoajan olen kyllä varmempi siitä, että olen löytämässä oikean tien, ja itse asiassa olen jo muutaman ekan kilsan tätä tietä mennyt, ja siitä olen niin onnellinen ja ilo täyttää mun sydämeni.

Kuinka säilyttää mielen vapaus ja rakkaus, ja samalla tehdä töitä, keskittyä johonkin niin ulkoiseen ja dominoivaan asiaan? Kuinka elää uloisesti normaalia elämää, kun sisällä tanssii, laulaa ja rakastaa uusi minä? Kuinka olla tukahduttamatta tuota uutta minää maailman ja rutiinien edessä, kuinka varmasti ja vahvasti pysyä tiellä jokaisessa hetkessä, uskoa ja olla varma, että tämä on se tie. Ja vaikka ei kokoajan asiaa miettisikään, voisi toimia ja tehdä työtä.

Haluaisin omistaa elämäni tunnit luovuudelle. Kuinka kanavoida luovuus työhön, joka on itsessään luovaa, mutta ns. pakkoluovaa. Kuinka ottaa kuvia rakkauden hengessä, kohtaamalla jokaisen kuvattavan rakkaudessa ja todellisuudessa, pysähtyä heidän äärelleen, rakastaa heitä, ottaa heistä kuvan, joka kertoo heistä mielenkiintoisella tavalla jotain hyvin syvää ja oikeaa. Kuinka tehdä hyvää ja oikeaa journalismia, nähdä kuvan kautta, ja näyttää kuvan kautta? Sen hyvän mikä jokaisessa ihmisessä on? Ottaa positiivisia kuvia, rakastavia kuvia, ei itseisarvoisesti hienoja ja pinnallisen kauniita.

Kuinka ymmärtää, että työ on minulle lahja, tai ymmärtää jossei se ole, päättää. Suuri Henki, anna minun ymmärtää, kyllä minä ymmärrän, avaa vielä hieman silmiäni, joka päivä enemmän, näkemään sydämeen, uskaltamaan katsoa, meditaation avulla kertoa minulle, mikä on oikein. Onko työ mulle haaste, josta mun pitäisi osata luopua, vai onko se haaste, jossa minun pitäisi opetella olemaan ihmisten kanssa, paineen alla, rakastavana itsenäni. Haaste tuntuu todella suurelta, pitäisikö minun osata sanoa sille ei, jos se tuntuu liian haastavalta? Sydäntäni kuulemmalla kuulen sen, en anna tämän päivän pelottaa. Huomenna katson uudelleen. Jos tuntuu liian pahalta kolmen päivän jälkeen, mietin uudelleen.

Tietoisuuden tie on valitsemani tie. Se nimi on Tie Sydämeen, Tie Rakkauteen, Tie Yhteiseen Tietoisuuteen, josta minulla on mahdollisuus ihmisenä saada paloina ajatuksia, jotka tekevät minusta yhä enemmän ihmisen.

Kiitos Universumin Luojalle siitä, että antoi minulle tämän tarkoituksen, elämäni tarkoituksen. Anna tarkoituksen kiteytyä, annan minun rohkeasti ottaa vastaan kaikki tarkoittamasi tiet, avaa sydämeni suurelle tietoisuudellesi, small small, jotten ihan sokaistu. Mutta pidä minut tiellä.